SabriScan Oy:n tiloissa Riihimäellä on koulutettu moderniin metallialan tehdasmiljööseen soveltuvaan työhön joukko kiinalaisia alan osaajia. Yhtiö on osallistunut myös uuden tehtaan suunnitteluun ja toimittanut Kiinaan viisi tuotantosolua.
-Tämä kokonaistoimitus on esimerkki suomalaisen metallialan Engineering –osaamisen potentiaalista, SabriScan Oy:n toimitusjohtaja Jari Kokkonen toteaa. Kokkosen mukaan SabriScan Oy on toiminut hankkeessa tehdassuunnittelijana, konsulttina ja kouluttajana.
Riihimäen tehtaalla on koulutettu aidossa tuotantoympäristössä kiinalaisia metallialan osaajia SabriScan Method® ja SabriScan Ideaaliprosessin® mukaisiin toimintatapoihin. – Koulutuksessa on pureuduttu todelliseen syväosaamiseen, joka muistuttaa läheisesti LEAN-tuotantotapoja. Metallin työstön ja teorian lisäksi on käyty läpi ongelmanratkaisutaitoja tuotannossa, ennakoivia toimia sekä simulointia. Valmennuksen aikana on myös otettu kantaa johtamisen käytöntöihin, jotta henkilöresurssien käyttö on linjassa tuottavuuden ja kannattavuuden kanssa. Koulutuksen läpikäyneillä on nyt erinomaiset valmiudet toimia uuden ajan tehdasympäristössä.
Kokkosen mukaan Zhuhain tehdas edustaa Kiinassakin metallialan uutta ajattelua: Kiinan sisämarkkinoita palveleva tehdas on kehitetty yhdessä eurooppalaisten kanssa. – Tehtaan layout-suunnittelu ja laitteiden rakentaminen on toteutettu yhteistyössä saksalaisen DEPO GmbH:n kanssa. Tällä mallilla on tarkoitus vastata Kiinan markkinoiden tarpeisiin jatkossakin. Näin voimme olla mukana viemässä suomalaista metallialan huippuosaamista maailmalle ja luoda uusia työpaikkoja Suomeen, Kokkonen toteaa.
SabriScan Engineering-palvelu toimii myös käänteisesti, sillä sen avulla voidaan luoda hyvät valmiudet eurooppalaisille yrityksille tuotannon ja tuotteiden siirtoon Kiinaan. – SabriScan Oy:n paikallinen henkilöstö Kiinassa vastaa tällöin hankkeiden läpiviennistä paikan päällä.